Muutama sana meistä..

 

 

 

Kennel PullMoon on pieni kotikennel Kouvolan Liikkalassa.

Tavoitteenamme on kasvattaa rotutyypillisiä Lancashirenkarjakoiria, heelereitä.

 

Meillä koirat elävät perheenjäseninä, ja tällä hetkellä harrastammekin vain satunnaisia näyttelykäyntejä ja normaalielämää.

Ei sillä, näistä kyllä jokaisesta varmasti olisi monenlaiseen "oikeaankin" harrastukseen kaveriksi kunhan inspiraatio iskisi.

Vaikka meillä ei varsinaista maatilaa olekaan, niin virikkeitä riittää kuitenkin jo kotioloissa piha-, metsä- ja navettatöissä varmasti joka otukselle.

 

Kasvatustyössäni haluan kiinnittää huomiota hyviin luonteisiin, rotumääritelmän mukaiseen ulkonäköön, sekä tietysti terveyteen.

Toivon kasvateistani tulevan ensisijaisesti mukavia perheenjäseniä, ja kivoja harrastelukavereita, vaikka varmaankin jokainen kasvattaja toivoo edes osan kasvateistaan joskus pyörähtävän myös näyttelykehässä.

 

 

Pennut tulevat kasvamaan perheen ympäröiminä, tottuvat aikuisiin koiriimme, kissoihimme ja tietenkin lapsiin. Meillä on myös lampaita ja  minipossuja, ja pennut saavat tutustua myös navetan ihmeelliseen maailmaan samalla kun ulkoiluharjoitukset alkavat.

 

 

Ennen luovutusta pennut sirutetaan ja ne myydään Suomen Kennelliittoon rekisteröityinä ja eläinlääkärin tarkastamina myös silmien osalta. PLL-geenitestin teetän mikäli toinen vanhemmista on kantaja.

Olen myös allekirjoittanut sekä Suomen Kennelliiton, että rotuyhdistyksen kasvattajasitoumukset.