FI Mva EE Mva EE JMva

Inségdombi Gubanc 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lätsä sokeutui vuoden 2017 aikana lähes kokonaan, sillä on kaihi molemmissa silmissä. Aika näyttää mikä sen kohtalo on, yritämme parhaamme sen elämänlaadun ylläpitämisessä mahdollisimman pitkään.

 

 

"Lätsä" on puliherra joka tuli meille Unkarintuontina melkein vahingossa sijoituspojaksi Askon kasvattajan Katin kautta. Ihana poika jonka kanssa ollaan kyllä monta kertaa ihmetelty koiran ajatusmaailmaa.. 

 

Lätsän lapsuuskokemukset eivät ihan olleet sillä tasolla kuin täällä suomessa ollaan totuttu joten monenlaista on saatu harjoitella. Kotioloissa ja tavallisessa elämässä Lätsä on maailman ihanin, leppoisin ja mukavin otus ja se rakastaa omaa laumaansa ihan varauksetta. Näyttelymaailma ja väenpaljous sekä iso määrä vieraita koiria eivät ole toistaiseksi saaneet tätä poikaa nauttimaan olostaan joten meriitit on olleet aina kovan harjoituksen ja jännityksen takana, aina ei olla onnistuttu pitämään fiilistä yllä, mutta kuitenkin joskus. Niistä onnistumisista kertokoot nuo saavutetut valionarvot. :)